Kello näyttää 22:20 ja mulla pitäis olla jo hampaat pestynä, lääkelasku kokeisiin luettuna ja nukkumassa.. Mutta kappas vaan, oon vieläkin tässä samassa pisteessä missä olin kun kirjotin edellisen postauksen! JES!
Ei innosta mennä nukkumaan vaikka se onkin ihanaa eikä tarvitse miettiä elämää syvällisesti niinkuin yleensä teen. Pilaan tämän elämäni tyhjillä pohdiskeluilla. En pääse näillä yhtään eteenpäin.
Kun poikaystäväni on armeijassa niin tuntuu siltä ettei mulla ole ollenkaan kavereita? Haluaisin sen tunteen, että kokisin elämäni arvokkuuden ja osaisin nauttia siitä. Elämän pienistä iloista, mutta en osaa. Mietin vain koko ajan ''kunpa olisin tuollainen kuin hän'' ''kunpa minulla olisi nuo samat kaverit kuin hänellä'' ''kunpa olisin tuossa porukassa''. Miksi en voi vaan olla tyytyväinen ja tehdä tästä elämästäni juuri sellaista kuin haluan?
Jotenkin turhauttaa kirjoittaakkin tänne, koska kukaan ei kommentoi. Ihan niinkuin itse pohtisin taas näitä samoja asioita kuten aina... Elämäni pyörii vain yhden ja saman pisteen ympärillä enkä pääse eteenpäin.
Siis mun syöminen on ollu ihan hirveetä ja oon tuntenu itteni niin suureks plussapalloks (tunnen edelleen) enkä ois ikinä uskonu, että pystyisin taas menee noin pienillä kaloreilla :OO ilmeisesti se olikin mahdollista, kun tarpeeksi uskoo itseensä. Mut pienillä kaloreilla ei oo terveellistä todellakaan..väsyttää ym. ikäviä sivuoireita. Mut en kestäny enää plussapallofiilistä, joten oli pakko ottaa tiukka linja..
VastaaPoistaTspemppii sulle, eikä ole tarvetta vertailla muihin! <3
Kiitos kommentistasi!
VastaaPoistaItse en jaksa edes aloittaa syömään noin pienillä kalorimäärillä, koska tunnen oloni jo nytten heikoksi..